Etusivu
Tervetuloa Säkylän Partio ry:n kotisivuille!
Säkylän Partio on perustettu vuonna 1938 ja on toiminut jo yli 70 vuotta. Säkylän Partio koostuu tällä hetkellä yhdestä laumasta ja yhdestä vartiosta.
Syyskokouksessa valitaan hallitus vuodeksi eteenpäin. Hallitus päättää lippukuntamme asioista. Hallitus kokoontuu muutaman kerran vuodessa. Hallitus jakaa vastuutehtävät jäsenille vuoden ensimmäisessä kokouksessa.
Säkylässä partiotoiminta alkoi aikoinaan Yksinäisten Susien muodossa. Myöhemmin perustettiin Lallin Partio, joka muuttui Säkylän Partioksi 60- luvulla ja myöhemmin Pyhäjärven Siskot liitettiin Säkylän Partioon.
Säkylän partiolaiset kokoontuvat viikottain pappilassa. Säkylän seurakunta on antanut tilat Säkylän Partion käyttöön. Pappila sijaitsee lähellä keskustaa ja on mahtavine pihoineen erinomainen paikka pitää kokoontumisia. Säkylän seurakunta toimii lippukuntamme taustayhteisönä tukien ja auttaen meitä toiminnassamme. Lisäksi olemme rakentaneet Kolvaaseen majan retki- ja leirikäyttöön.